Yleisilmeen piristämiseen tarkoitettu, satunnaisesti valikoituva kuvituskuva.
Omia kirjoituksia: Toimeenryhtymiskynnykset (2006)
Toimeenryhtymiskynnyksen voi ehkä jopa huolestuttavankin helposti ajatella olevan jotain, jonka voi ajatella olevan jotain joka liittyy olennaisesti yksilön ydinidentiteettiin, ikäänkuin joku olisi aina laiska tai joku olisi aina valmis kaikkeen. Höpönlöö.
Osuvampaa on ajatella toimeenryhtymiskynnyksen olevan riippuvainen lähtötilanteesta. Mukavasti sohvalla makoillessa on korkeampi kynnys lähteä suorittamaan jokin asia, kuin jos olisi jo valmiina seisten. Tämä on helppo ymmärtää. Sekin on helppo ymmärtää, että väsyneenä ei vain jaksa käydä tekemään jotain yhtä vaivattomasti kuin pirteänä.
Mutta kaikkea toimeenryhtymiskynnykseen vaikuttavia tekijöitä ei voi nähdä "paljaalla silmällä". Väsyneisyys ja kehon asento ovat helposti nähtävissä toisesta ihmisestä, mutta kehon/pään sisään näkeminen vaatii enemmän. Tai ei se väsyneisyyskään aina niin selvästi ilmene. Liekö tämä olennainen syy sille, miksi niin helposti tulee tulkituksi laiskaksi, jos "pinnallisesti tarkasteltuna" ei näy mitään syytä sille, miksi toimeenryhtymisnopeudessa on parantamisen varaa?
On kymmenittäin "näkymättömiä" syitä, miksi toimeenryhtymiskynnys voi olla korottunut, mutta joita ei tavata ottaa huomioon, ennen kuin asialle on saatu hyväksyttävä syy. Hyväksyttäviä syitä ovat mm. vanhuus, alzheimerin tauti ja katatoninen skitsofrenia. Masentuneisuus tuntuu jostain syystä kelpaavan kovin huonosti hyväksyttäväksi syyksi. Eikö se sitten ilmene tarpeeksi selvästi?
Verensokerin heittelystä on ilmaisuna tullut hyväksyttävä selitys, kun sitä on jo niin monet eri tahot eri lähteissä toistelleet, mutta edelleen itse verensokerin heittelyn aiheuttama vaikutus toimeenryhtymiskynnykseen jää usein tunnistamatta. Eli käytännössä on havainnoijan oman halun varassa, haluaako hän hyväksyä kerrotun selityksen verensokerin vaikutuksesta.
Aivojen välittäjäaineiden vaikutusta toimeenryhtymiskynnykseen on edelleen erityisen vaikea käyttää selityksenä, sillä ihmiset eivät vielä ole tarpeeksi tottuneita sellaisen käyttöön. Plus pelkästään aivojen välittäjäaineiden toiminnasta on vaikea puhua sellaisenaan, ja asia täytyy yhdistää johonkin tunnettuun nimikkeeseen, kuten masennus. Mutta jos ei ole viime aikoina osoittanut olevansa sellainen kuin sana masennus antaa ymmärtää, tulee sekin selitys menemään pieleen.
Kaikenlaiset "omilta teorioilta" vaikuttavat selitykset ovat hyvin hankalia käytettäviä. Mitä monimutkaisempi selitys, sitä todennäköisemmin ne kuulostavat epäuskottavilta.
Osuvampaa on ajatella toimeenryhtymiskynnyksen olevan riippuvainen lähtötilanteesta. Mukavasti sohvalla makoillessa on korkeampi kynnys lähteä suorittamaan jokin asia, kuin jos olisi jo valmiina seisten. Tämä on helppo ymmärtää. Sekin on helppo ymmärtää, että väsyneenä ei vain jaksa käydä tekemään jotain yhtä vaivattomasti kuin pirteänä.
Mutta kaikkea toimeenryhtymiskynnykseen vaikuttavia tekijöitä ei voi nähdä "paljaalla silmällä". Väsyneisyys ja kehon asento ovat helposti nähtävissä toisesta ihmisestä, mutta kehon/pään sisään näkeminen vaatii enemmän. Tai ei se väsyneisyyskään aina niin selvästi ilmene. Liekö tämä olennainen syy sille, miksi niin helposti tulee tulkituksi laiskaksi, jos "pinnallisesti tarkasteltuna" ei näy mitään syytä sille, miksi toimeenryhtymisnopeudessa on parantamisen varaa?
On kymmenittäin "näkymättömiä" syitä, miksi toimeenryhtymiskynnys voi olla korottunut, mutta joita ei tavata ottaa huomioon, ennen kuin asialle on saatu hyväksyttävä syy. Hyväksyttäviä syitä ovat mm. vanhuus, alzheimerin tauti ja katatoninen skitsofrenia. Masentuneisuus tuntuu jostain syystä kelpaavan kovin huonosti hyväksyttäväksi syyksi. Eikö se sitten ilmene tarpeeksi selvästi?
Verensokerin heittelystä on ilmaisuna tullut hyväksyttävä selitys, kun sitä on jo niin monet eri tahot eri lähteissä toistelleet, mutta edelleen itse verensokerin heittelyn aiheuttama vaikutus toimeenryhtymiskynnykseen jää usein tunnistamatta. Eli käytännössä on havainnoijan oman halun varassa, haluaako hän hyväksyä kerrotun selityksen verensokerin vaikutuksesta.
Aivojen välittäjäaineiden vaikutusta toimeenryhtymiskynnykseen on edelleen erityisen vaikea käyttää selityksenä, sillä ihmiset eivät vielä ole tarpeeksi tottuneita sellaisen käyttöön. Plus pelkästään aivojen välittäjäaineiden toiminnasta on vaikea puhua sellaisenaan, ja asia täytyy yhdistää johonkin tunnettuun nimikkeeseen, kuten masennus. Mutta jos ei ole viime aikoina osoittanut olevansa sellainen kuin sana masennus antaa ymmärtää, tulee sekin selitys menemään pieleen.
Kaikenlaiset "omilta teorioilta" vaikuttavat selitykset ovat hyvin hankalia käytettäviä. Mitä monimutkaisempi selitys, sitä todennäköisemmin ne kuulostavat epäuskottavilta.