PANKKIRYÖSTÖ VENEZUELASSA

Klo 11.00 Venezuelassa on meneillään pankkiryöstö. Asiakkaita on panttivankeina. Tulin tästä tietoiseksi vahingossa ruotsinkielisen verkkolehden kautta, tarkoituksenani testata kuinka hyvin iltalukion ruotsinkurssin opit ovat tehonneet.

Klo 15.00 Yksikään suomalaisista medioista ei ollut noteerannut asiaa. Mikä sinänsä on kummallista, sillä siitähän olisi saanut mitä sopivimman jatkuman ryöstöille, joita oli aiemmin tapahtunut — Ruotsissa. Ei näkynyt, eikä kuulunut mitään asiaan liittyvää asiallisiksi tiedonvälittäjiksi profiloituneiden medioiden verkkosivuilla kuten aamulehti.fi:ssä tai hs.fi:ssä, eikä keltaisen lehdistön edustajien sivuilla iltasanomat.fi:ssä tai iltalehti.fi:ssä. Turhaan hain myös YLEn, MTV3:sen tai Nelosen sivuilta. Televisiosta oli turha edes vilkaista, sillä siellä oli menossa pitkä putki pelichattia monella kanavalla.

UUTISPALVELUT JA TIEDON TIRAHTAMINEN

Tämä sai minut tuumailemaan, kuinka minä, aktori, uutistiedon vastaanottaja, en millään malttaisi odotella sitä, josko jonkin uutispalvelun kautta tirahtaisi asiaan liittyvää informaatiota — edes vähäsen. Tämän tekstin kannalta ei ole niin oleellista, kuinka asiat kehittyivät seuraavien tuntien ja päivien aikana. Neljän tunnin odottelun ja kerran tunnissa tarkistuskierroksen tehden aloin jälleen miettimään kuinka suuri valta medioilla on siihen mitä me yleensä ajattelemme ja mistä tulemme tietoiseksi.

Mainittujen lisäksi kävin läpi myös cnn.com:ia, reuters.com:ia, msnbc.com:ia, aggregaattoreista ampparit.com:ia, kookas.com:ia, sekä käytin Yahoo News, Google News ja Google Blog Search – hakuja.

Tämän uutisaiheen tapauksessa kaikista merkityksettömimpiä olivat aggregaattorit Ampparit.com ja Kookas.com. Mikä ei varsinaisesti ole niiden syy, sillä nehän eivät tuota uutisia, vaan vain latoavat varsinaisten uutisia ja artikkeleja tuottavien tahojen rss-feedeistä nättejä listoja. Ne eivät myöskään ole reaaliaikaisia, vaan ne hakevat uudet rss-feedit tietyin väliajoin, kuten esim. kerran tunnissa.

Tämä on varmastikin aika rumasti sanottu, mutta on sinänsä hämmästyttävää, kuinka aggregaattoreista, jotka uutisten osalta ovat käytännössä jämäpalojen julkaisijoita, voi tulla heti hurjan suosittu ja mainostuloja keräävä kunhan sellaisesta itsestään tehdään artikkeli hesariin. Mikä sinänsä myöskin kertoo jotain merkittävän yhteiskunnallisen aseman saaneen tahon vaikutuksesta: artikkelikirjoituksen osakseen saanut aggregaattori ei viraalimarkkinointivaiheessaan saanut läheskään samanlaista merkittävyyden astetta. Tosiasia kumminkin on, että jos feedien lähde kerää pääasialliset tulonsa paperilehden julkaisemisesta, se ei todellakaan julkaise vapaasti luettavassa muodossa ja rss-feedeihin päätyvänä premium-sisältöään. Ilmaissisältö toimii tällöin houkuttimena, lehteen itseensä päin viettävänä välineenä.

TV:n lisäksi verkossa uutisia julkistavista medioista CNN ja MSNBC ja eivät tarjonneet mitään mainittuun panttivankitilanteeseen liittyen. Reuters oli päässyt vauhtiin ensimmäisenä ja sen verkkosivuilta löytyi myös kuvia aiheeseen liittyen. Tosin, ne muutamat kuvat oli nopeasti katsottu. Google News -haulla ei aiheesta löytynyt ensimmäiseen neljään tuntiin kuin 3 uutislähdettä — sen "all 89 news articles" -linkki oli "hiukan" hämäävä. Yahoo News –haku oli suunnilleen yhtä hyödytön.

Parhaiten kokeilujeni kohteista pärjäsi Google Blog Search, jonka kautta pääsi lukuisten muidenkin uutisia julkaisevia tahojen jäljille, vaikkeivat ne varsinaisia blogeja olleetkaan. Tosin ilakointi siltäkin olisi ollut ennenaikaista, sillä vaikka hakusanoilla "venezuela + bank" paljon aiheeseen liittyviä viitteitä löytyikin, eivät useimmat niistäkään liittyneet aiheeseen mitenkään.

SEMANTTINEN WEB JA TÄSMÄTIETO

Olisikohan ollut siinä vuosituhannen vaihteen kieppeillä kun medioissa ja medioiden välillä keskusteltiin siitä kuinka tiedonvälitys kiihtyy ja uutistuotantoprosessit tehostuvat. Samoihin aikoihin MTV3 mainosti innolla omaa uutistickeriään ja YLE24:n uutistuotanto haki linjaa, jossa samasta aiheesta saatiin osittaisella automatisoinnilla tuotettua sisältö usealle eri alustalle tai kanavaan (mm. teksti-tv, mobiili, verkko, tv-uutiset, jne.).

Joidenkin ihmisten kohdalla tällä tavoin vastaanotettu tieto jää enimmäkseen heidän omaan mieleensä, mutta monien kohdalla tieto jatkaa matkaa eteenpäin esim. blogiviestin kirjoittamisen tai puheviestinnän kautta — mahdollisesti yhdistyneenä muihin tietolähteisiin, sekä omiin aiempiin ajatuksiin. Jos tietoa jostain aiheesta on runsaasti tarjolla, tietoa on helppo yhdistellä, mutta entäpä jos sitä ei ole tarjolla runsaasti? Itse asiassa, tuoreasta tapahtumasta on muutama päivä tapahtuman jälkeenkin varsin vähän tietoa tarjolla, suhteessa siihen miten paljon sitä voisi olla tarjolla. Illuusio siitä, että tietoa on ollut tarjolla kattavasti, voi syntyä tietyn absoluuttisen tietomäärän ylittymisen ja asioiden saaman toiston jälkeen.

Täsmennyksenä mainittakoon, että tarkoitan tässä sellaista tuoretta tietoa, jota ei ole alun perin tarkoitettu mediaan, vaan asia vain sattui tapahtumaan. Mikä ei tarkoita, että tämä oli eksakti määritelmä, sillä en käynyt mielessäni kaikkia mahdollisia erilaisia skenaarioita läpi.

Käytännössä tietoa jostain erityisen tuoreesta asiasta halajava joutuu lähtemään etsimään tietonsa itse ja yleensä vieläpä niin, että hän joutuu parsimaan tiedon kasaan useista eri lähteistä. Samoja Reutersin, AP:n tai STT:n uutisia tulee eri yhteyksissä vastaan lukuisia kertoja, sillä niitä on vaivatonta lisäillä muiden uutisten joukkoon – ehkä vähän alusta, keskeltä tai lopusta editoiden. Sitten kun tiedonvälitys jostain tuoreesta aiheesta vihdoin nytkähtää kunnolla liikkeelle, se saa aikaan lumipalloefektin, josta Ramonet Ignacio kertoo kirjassaan Median Tyrannia:

Toistensa jäljittely on kuin kuume, joka äkillisesti iskee yhtälailla kaikentyyppisiin tiedotusvälineisiin: se puskee niitä eteenpäin valtavalla kiireellä ja pakottaa raportoimaan mistä tapahtumasta tahansa sen tekosyyn varjolla, että muut, erityisesti asiallisimmat, tiedotusvälineet pitävät samaa tapahtumaa merkittävänä. Tämä mieletön ja äärimmilleen viety, huumaava jäljittely synnyttää lumipalloefektin: mitä enemmän tiedotusvälineet puhuvat jostakin asiasta, sitä enemmän ne ovat kollektiivisesti vakuuttuneita siitä, että tuo aihe on korvaamattoman tärkeä ja että siitä on raportoitava kaiken aikaa yhä ahkerammin, sille on uhrattava enemmän aikaa, voimavaroja ja journalisteja. Tiedotusvälineet stimuloivat itseään tällä tavoin, kiihottavat toisiaan, koettavat ylittää itsensä ja toinen toisensa, ja kulkeutuvat kohti hallitsematonta uutisointia eräänlaisessa pahoinvointiin saakka päihdyttävässä, pyörryttävässä syöksykierteessä. (Ramonet, 1999, s.24–25)

Erikoistuneet hakukoneet ovat tässä asiassa parhain oman avun väline, mutta vielä eivät nekään ole kehittyneet niin pitkälle, että ne ymmärtäisivät tiedonhakijan näkökulman ja sitä kautta nostaisivat esille juuri sen tiedon, mitä oltiin hakemassa. Toki on myös tilanteita, joissa hakija ei itsekään ole aivan tietoinen mitä on hakemassa, mihin tarpeeseen hakukoneen olisi myös osattava varautua.

KÄYTTÄJÄN TARKOITTAMAN NÄKÖKULMAN YMMÄRTÄVÄ HAKUKONE

En ole kovin tarkkaan perillä hakukoneiden käyttämistä algoritmeistä, mutta hakukoneen käyttäjälle tekemät ehdotukset ja tiedon järjestäminen pohjautuvat näennäisesti lähinnä päiväyksen mukaiseen tiedon järjestämiseen tai asiaan usein liittyneiden termien ehdottamiseen. Historiallisten tapahtumien tai merkkihenkilöiden tapauksessa, jolloin tietoa niistä on tuotettu jo runsaasti, esim. Googlen pageranking tai asiaan liittyvien termien ehdottelu tuottavat usein erinomaisia tuloksia, mutta tuoreiden tapahtumien yksityiskohdista selvillä pääsemiseen ne eivät ole kovin hyödyllisiä.

En vielä kykene määrittelemään tarkasti millainen olisi se palvelu, jota kaipailen, mutta koitan kuvailla sitä. Kuvittelen juuri mielessäni Google Mapia hyödyntävää palvelua, jossa voin tökätä neulan valitsemaani kohtaan. Tämän jälkeen näkymään leijahtaa erilaisia näkökulmia, joiden pohjalta jatkaa eteenpäin. Kenties voisin jotenkin rakentaa tämän näkokulman. Hakukone voisi ennakoida minkälaista näkökulmaa pyrin rakentamaan ja tekisi minulle ehdotuksia, jotka viettäisivät sellaisen näkökulman suuntaan, jota saattaisin olla etsimässä tai johon voisin mieltyä.

Se minkälaiseen tietoon lopulta päätyisin, ei olisi mitenkään välttämättä mikään yksittäinen artikkeli tai videoleike, vaan se olisi yksilöllisen aktorin mieltymysten mukaan koottu tietokooste, joka pohjautuisi semanttisesta webistä ammennettuun tietoon.

Tosin, vielä olisi selittämättä miten se tieto semanttisen webin mallin mukaisesti tulisi merkittyä ja saavutettavaksi. Se voisi vaatia yksittäisten ihmisten tapahtumapaikkojen ääreltä kamerakännykällä ottamien kuvien vähintään puoliautomaattista analysointia ja kuvan nettiin lähettämistä. Se vaatisi uutistoimistojen tuottamien tekstien tagittamista tai fiksuun tekoälyyn pohjautuvaa tekstien prosessoijaa. Hyödyllistä olisi myös, jos tapahtumapaikkana oleva rakennus ja ubiikki ympäristö itsessään sisältäisi paljon sensoreita ja kameroita, jotka välittäisivät reaaliaikaista tietoa.

Edit: lisätty sivujen 24–25 siteeraus kirjasta Median tyrannia — 30.01.2008