Ajatteleppa ihmistä, joka voisi loputtomiin pyöritellä jotain esinettä kädessään tai katsella jotain edessään olevaa, eikä hän koskaan kyllästyisi siihen ja hän pitäisi siitä vaikka ikuisesti. Olisiko hän onnellisempi kuin ihminen, joka ryntäilisi aina vain uusien nautintojen perässä, joihin kohta taasen jo kyllästyy?
 
--
 
Paikka jossa olet juuri tällä hetkellä, on joskus aikoinaan ollut sinulle vieras. Ajan kanssa se on tullut sinulle tutuksi, eikä siitä enää saa samanlaisia "kiksejä" kuin aiemmin.
 
Jos luet tätä kautta monitorin, joka on tullut sinulle kovin tutuksi sillä huomion tarkkuudella, jolla olet monitorin olemukseen kiinnittänyt huomiota, et varmaankaan enää juurikaan viehäty monitorin säätimistä tai sen muotoilusta, niiden jo käytyä niin tutuiksi, ettei niihin "jaksa" enää kiinnittää huomiota. Poikkeuksiakin toki on, esim. joidenkin esineiden muotoiluun ei tunnu kyllästyvän ikinä, ne tuntuvat jaksavan viehättää ikuisesti.
 
Jos luet tätä paperilta ulkona poutasäällä rannalla puun vieressä ja siihen istualleen nojaten, löydät enemmin vaihtelevuutta näkemässäsi. Veden kaoottinen liplatus, juuri ajetun ruohikon leikkuukuvioiden jäljet ja ruohomättäät, ympärillä oleilevien ihmisten ja heidän olemuksensa vaihtelevuus. Nähtävää on paljon enemmän kuin sisällä omassa huoneessasi sohvalla makoillen katse kattoon naulittuna. Kyllästyt silti siihenkin lopulta, kokiessasi ettei näkemässäsi ole enää mitään uutta. Mutta ehkäpä kiinnität huomiota liian laajoihin käsitteisiin. Sinun pitää "määritellä aivoillesi" mihin haluat huomiosi kiinnittää. Metsän voi nähdä metsänä tai yksittäisinä puina. Yksittäiset puut voi nähdä yksittäisinä puina tai koivuina, mäntyinä ja pihlajina. Koivut voi nähdä koivuina tai koivuina, joissa on mielenkiintoinen pinnoitus. Mielenkiintoisen pinnoituksen omaavat koivut voi nähdä mielenkiintoisen pinnoituksen omaavina koivuina tai sitä voi mennä lähemmäs / kauemmas katsomaan ja kokeilemaan mitä muuta tulee mieleen.
 
--
 
Voisiko rapatun seinän pinnoitteesta saada "kiksejä"? Yksi voisi katsella sitä vaikka kuinka "ankarasti", eikä saisi siitä mitään irti. Toinen voisi nähdä rappauksessa lähes fraktaalinomaisia kuvioita. Kolmas nauttisi muidenkin pinnoitteiden kuin tuon rappauksen antamasta "tunteesta", kun hän kuvittelee mielessään miltä tuntuu koskettaa tuota pintaa. Neljäs voisi pitää kolmatta ihan pöljänä, johon kolmas voisi todeta, että hän keräilee pintojen tuntemuksia kuten joku keräilee postimerkkejä. Neljäs voisi nyt pitää kolmatta entistä typerämpänä (ja kolmas pitäisi nyt neljättä tietämättömänä hölmönä), joten kolmas vaivautuneesti antaa esimerkin. Kolmas kertoisi kuinka hän ikään kuin harjoittaa kykyään kuvitella materiaaleja ilman niiden varsinaista koskettamista. Siitä saa erilaiset "kiksit" kuin jos kokisi asiat vain värien avulla. Onhan postimyyntifirmojen vaatekuvastoissakin tuotteet esille myös taiteltuna jollekin hässäkälle, jotta niistä voisi paremmin päätellä tuotteiden ominaisuuksia tai jopa kuvitella miltä tuote tuntuisi yllä. Tämä ei saa neljättä ymmärtämään asiaa sen paremmin, eikä kolmatta kiinnosta selittää asiaa enää sen tarkemmin.
 
--
 
Kuvitellaan henkilö, joka voisi tuijotella veden liplatusta mökin rannalla "ikuisuuksia" siihen varsinaisesti kyllästymättä parin tunnin päästäkään, paremminkin hän joutuu erikseen kertomaan itselleen että "olet nyt katsellut veden liplatusta jo pari tuntia, nyt voisi tehdä jotain muuta". Tuntuisiko tuo "katselmus" "samalta" jos hän laittaisi silmät kiinni ja antaisi aiemman kokemuksen veden liplatuksesta täydentää visuaalisen veden liplatuksen ilmentymän puutteen? Ei, jos hän ei ole vielä pystynyt sisäistämään veden liplatusta, jotta voisi sen kuvitella silmät kiinni. Vai voisiko olla, että hän on sisäistänyt sen jo montakin kertaa aiemmin, mutta ei saa tuota sisäistettyä tietoa uudelleen käyttöön, vaan hän joutuu aina vain uudelleen ja uudelleen sisäistämään sen? Vai voisiko olla, että hän ei pysty kuvittelemaan "mielessään" tuota veden liplatusta, vaan hän tarvitsee tuon kuvitelman tueksi silmien kautta tulevan visuaalin? Ja heti kun kääntäisi katseensa pois tuosta liplatuksesta, hän "unohtaisi" tuon kokemuksen. Pitämällä silmät auki katse kohti veden liplatusta, tuo kuvitelma (se joka syntyy lopulta "mielessäsi" riippumatta siitä ovatko silmät auki vai kiinni, sillä sinunkaan silmiesi kautta "nähdyt" asiat eivät vain heijastu kallon sisäseinämälle, vaan aivosi luovat tuon visuaalin avulla kuvitelman) pysyy yllä.
 
--
 
Lääketiede kehittyy koko ajan (yölläkin), kuten hyvin tiedätte. Mutta huomattavan suuri päivä tulee lääketieteen historiassa olemaan se, kun keksitään miten ihmisen muisti nollataan. Ohimoon asennetaan silloin nappi, josta painamalla kaikki tyhjenee. (Paitsi aivan perustoiminnot, kuten maaherroilla silkkinauhojen leikkaus.) Silloin te toimitte seuraavasti: Etsitte vitsikirjan, joka on niin hauska, että teitä naurattaa, vaikka olisitte yksin. Kirjasta haette kaikkein hauskimman vitsin, sen, joka on niin hauska, että teiltä aivan lyö nenästä räät, kun sen luette. Kun olette löytänyt kriteerit täyttävän jutun, ympyröitte sen punakynällä. Tämän jälkeen painatte ohimossanne olevaa nappia. Kuuluu "hujuit" ja muistinne on mennyt. Näette edessänne kirjan ja siinä punakynällä ympyröidyn vitsin. Vaistomaisesti luette sen, ja koska muistinne on tyhjä, juttu on teille nyt aivan uusi ja nauratte ihan suoraa huutoa niin kovasti, että naapuri alkaa hakata lämpöpatteria. Kun olette nauraneet tarpeeksi, painatte taas ohimonappia. Ja taas hingutte suoraa huutoa ja lyötte kämmeniä polviin. Ja taas da capo al hysteria. Loputtomiin. (Markus Kajo: Kettusen kirja)