Yleisilmeen piristämiseen tarkoitettu, satunnaisesti valikoituva kuvituskuva.
Omia kirjoituksia: Luulen ajattelevani, olenko siis olemassa? (2002)
Saattanet muistaa Descartesin lausahduksen "Ajattelen, olen siis olemassa" (Cogito, ergo sum). Mutta onko todella olemassa jokin "minä"? Kuka päässäni oikein katselee kuvia, joita silmäni niille välittävät? Onko minua / minuuksia enemmän kuin yksi?
Tietoisuus
On vaikeaa päästä eroon siitä ajatuksesta, että tietoisuus on jokin piste, jossa aistimukset ja ajatukset kohtaavat ja että sinä olisit siellä aitiopaikalla seuraamassa tapahtumia.
Tämä tietoisuus on kuvaannollisesti sanoen näyttämö, jolle mahtuu kerrallaan vain tietty määrä esiintyjiä. Näitä esiintyjiä voivat olla aistielimiltäsi välittyneet näkymät ja äänet, muististasi poimimasi matemaattinen kaava tai ihmisen kasvot, muodostumaisillaan oleva ajatus tai vaikka pikkuruinen ajatusyksikkö, jota ei voi kuvata sanoin.
Näyttämö on kuitenkin ahdas ja reunat lähellä. Toisinsanoen, et koskaan pysty olemaan yhtä aikaa tietoinen kaikesta. Vain osasta siitä kerrallaan.
Jos sinusta nyt tuntuu siltä, että olet kuullut tämän tarinan ennenkin, malta hetki. Varoitettakoon siitäkin, että tulen käyttämään hyvin minimaalisesti erilaisia käsitteitä ja pidän tiukasti kiinni siitä sisällöstä, jonka tietyille käsitteille annan (kunnes lopulta päästän niistä irti), vaikka juuri sinä saattaisitkin käsittää kirjoitetut sanat eri tavoin.
Tämä kaikki on ajatuksenjohdattelua. Ne selitykset mitä käytän pohjustuksina, edetäkseni kirjoituksessa eteenpäin, saattavat kumoutua myöhemmässä vaiheessa.
Noniin.. Tietoisuus on siis jotain joka on rajatun kokoinen, mutta se ei tarkoita sitä, että asioille olisi annettu jokin vakiokoko, joka söisi kokonaiskapasiteetista 100 aina pienen siivun ollessaan tietoisuudessa. Ei voi ajatella, että luku viisi veisi tilaa 15 yksikköä, haju tunkkainen 27 yksikköä ja kuva maisemasta 45 yksikköä.
Mielen ja tietoisuuden suhde
Kun ihmiset ilmaisevat itseään, he ammentavat sanoja mielestään, mutta saatuaan ilmaisun valmiiksi jäi heidän mieleensä vielä äärettömän monta asiaa, joita he eivät ottaneet mukaan tuohon ilmaisuun. Mutta ammentamisen käsitettä on vaarallista käyttää liiallisesti tähän analogiaan, sillä mielikuva ammentamisesta ei täsmää sen kanssa kuinka aivosi varsinaisesti hakevat / löytävät tietoa. Ammentamisella tarkoitan lähinnä kuvata mielen ja tietoisuuden koon suhdetta.
Mutta sen verran rohkenen vielä jatkaa analogiaa, että ajattelen tietoisuuden olevan kuin suppilo, joka tukkeutuu herkästi, jos sen ammentaa kerralla täyteen isoja asioita. Mitä hienompaa ainesta ja mitä vähemmän kerralla, sitä helpompi asioita on käsitellä. Isoja asioita ovat esim. jotkin käsitteet. Käsitteidenkin hienousskaala on laaja ja niiden viemä tila tietoisuudesta riippuu siitä kuinka hyvin ne on sisäistetty. Käsitteellä tarkoitan siis jostain sanasta muodostettua mielikuvaa, miellettä, joka on jokaisella ihmisellä hiukan erilainen, mutta usein pitkälti samankaltainen.
Kun sisäistät jonkin sanan käsitteeksi mieleesi, niin ei ole ketään joka pitäisi kirjaa siitä mihin se talletettiin (tai miten). Ja juuri se, ettei kukaan pidä kirjaa siitä mitä minnekin on talletettu, johtaa siihen, että sitä tulee herkästi käytettyä lähellä olevia ilmaisuja ja käsitteitä, ettei tarvitsisi lähteä erikseen etsimään niitä. Huomaa kuitenkin, että kaikki käyttämäsi ilmaisusi luodaan aina uudelleen tarjolla olevista aineksista, eikä niitä ilmaisuja ole olemassa sellaisessa kompaktissa muodossa kuin vaatekomeron perällä käyttöä odottavat kengät. Ne "kengät" luotaisiin aina uudelleen ja uudelleen, mutta mikään ei takaisi sitäkään, ettäkö nuo "kengät" olisivat samanlaiset kuin edelliset versiot.
Mainitsin ylempänä tietoisuuden tukkeutumisen. Sitä voisi verrata noiden "kenkien" valmistumisen epäonnistumiseen. Mutta hylkää tietoisuuteesi tullut mielikuva epämuodostuneista kengistä ja huomaa, että kun sinä ajattelet, niin ethän sinä oikeasti mitään kenkää valmista, vaan kengän käsitettä.
Tarkkailija
Kuka sinä olet? Oletko sinä jokin aivojesi sisällä oleva tarkkailija, joka istuu tietoisuuden reunalla katselemassa mitä tietoisuudessa tapahtuu? Siis sellainen tarkkailija, joka on tietoinen kaikesta mitä kyseisen ihmisyksilön mielessä ikinä onkaan. Ei, ethän sinä nytkään pysty siltä istumalta muistamaan kaikkea mahdollista mitä sinulle on tapahtunut ajan kuluessa. Sinun täytyy erikseen herättää nuo muistot eloon eli siis ts. saada ne tietoisuuteesi. Mutta sillä aikaa kun muistelet yhtä tapahtumaa, et pysty muistamaan muita ja kun herätät eloon jälleen uuden muiston, voit lujasti keskittymällä saada pidettyä nuo kaksi muistelmaa yhtä aikaa tietoisuudessasi. Tai niin saatat ajatella, jos et tule ajatelleeksi, että itseasiassa sinä korkeintaan näet filminpätkiä ja häilyviä kuvia, mutta et muista noilla hetkillä mitä tapahtui siinä yhdessäkin talossa siinä ja siinä huoneessa lapsuusvuosinasi (esimerkiksi). Mutta voisit muistaa, jos asiaa erikseen ajattelisit ja laskisit irti noista aiemmista kuvista.
Tietoisuuden toiminnallisuutta voisi verrata lasten leikkiin, jossa ei saanut astua maahan, mutta kaiken muun päälle sai, päästäkseen eteenpäin. Esim. astutaan jalalla ovenkahvalle, otetaan käsillä tiukka ote ovenkarmeista, siirretään toinen jalka pöydän päälle, otetaan toisella kädellä kiinni kattolaudoista, siirretään ovenkahvalla ollut jalka myös pöydän päälle ja lasketaan samalla toinenkin käsi irti karmeista, kunnes lopulta seisotaan tukevasti pöydän päällä kahden jalan turvin. Siitä sitten siirrytään puoliseisovaan asentoon keinutuoliin, jossa pysymiseen tarvitaankin jo kaikkia raajoja. Jne. Jne.
Tarkoitan sanoa, että tietoisuus on tavallaan aina kiinnittyneenä rajattuun määrään asioita.
Tietoisuuden sisältö
Kuvitellaan, että tekisit tunnin mittaisen kävelyreissun kaupungille, menisit sinne bussille ja päätyisit lopulta keilahalliin juomaan kupin kahvia, tavaten matkalla monia tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä, sekä nähden erilaisia maisemia ja tapahtumia. Jos tarkkailisimme tietoisuuttasi tuolla tunnin mittaisella ajanjaksolla, jakaen tuon ajanjakson äärimmäisen lyhyisiin ajanjaksoihin, huomaisimme, että tietoisuudessasi olisi eroavaisuuksia jopa jokaisen tuon ajanjakson viereisten tietoisuuden siivujen välillä.
Bussiin noustessasi tietoisuudessasi ovat aivan eri asiat kuin silloin kun kävelet elokuvateatterin ohi tuulen humistessa korvissa ja etsiessäsi taskustasi kännykkääsi (jos joku olisi vaikka soittanut). Kuullessasi nimeäsi huudetun, paikannat äänen tulevan kadun toiselta puolelta ja kääntäessäsi pääsi siihen suuntaan huomaat ohitse ajavan bussin. Se kaikki veikin hetken ajan koko tietoisuuden kapasiteettisi, etkä huomannut väistää perässäsi ajanutta pyöräilijää, joten hän väisti sinua. Ylität kadun ja aiot mennä juttelemaan ystävällesi, mutta juuri alkaneen jutustelun keskeyttää vahvasti viinalta haiskahtava laitapuolen miekkonen, joka kysyy kelloa. Jostain syystä vastaat hänelle kovin tylyn oloisesti ja tunnet itsesi jotenkin paremmaksi kuin hän. Tämä tuntuu myös vaikuttavan hetken ajan siihen, että käyt kiinnittämään huomiota ohikulkevien ihmisten pukeutumiseen ja tulet kokeneeksi, ettet ole itsekään erityisen hyvin pukeutunut. Takkisi ei enää tunnukaan istuvan päällesi kuten se on ennen istunut, muistat sen selkämyksen olevan rypistynyt ja hansikkaassasikin on alkava reikä. Et saa karistettua näitä tuntemuksia pois tietoisuudestasi ja tämä vaikuttaa myös ystäväsi kanssa puhumiseen. Oli nimittäin jokin asia, mistä halusit hänelle mainita, mutta eihän se tietenkään juuri nyt tule tietoisuuteesi.
Neulatyynykäsite
Mainitsin aiemmin, että käsite on mielikuva, mielle, joka on siis jokaisella ihmisellä hiukan erilainen, mutta usein pitkälti samankaltainen. Se mitä ihmiset eivät usein tule ajatelleeksi, mutta erityisesti juuri sitä ajatellessaan sen heti ymmärtävät, on se, että eri käsitteiden kirjoitusasun ollessa sama, voivat samat sanat tarkoittaa aivan eri asioita. Lääkärit käyttävät työssään instrumentteja, mutta niin käyttävät muusikotkin. Myös lääkäri ja muusikko tarkoittavat monia eri asioita, vaikka kirjoitusasu kaikilla niillä tarkoitteilla on sama. Riippuen asiayhteydestä, käsitetään sana instrumentti eri tavoin. Esim. kun sairaanhoito-oppilaitoksen käytävällä kysytään: "Mitä instrumenttia sinä soitat?", virittää sana "soitat" kuulijan kysymykseen vastaamiselle edulliseen tietoisuudentilaan. Mutta jos samalla käytävällä olisi kysytty: "Mikä on suosikki-instrumenttisi?", olisi kysymykseen vastaaja hieman hämmentynyt, koska ei voi olla täysin varma mitä kysyjä oikeastaan kysyy häneltä.
Käsite, lääkäri (esimerkki), on hyvin laaja ja hämärä. Ihmiset ymmärtävät kyllä, että lääkärit ovat erilaisia eli on sisätautilääkäriä ja naistentautien lääkäriä ja vaikkapa neurologia, mutta heti kun he ottavat ns. rennosti ja puhuvat ystäviensä kanssa miten lääkäri sitä ja lääkäri tätä, niin tilanteessa syntyvä käsite, lääkäri, on jotain aivan muuta kuin mitä käsite, lääkäri, voisi sisältää jossain toisessa yhteydessä keskusteltaessa. Tiedäthän, yhdessä tilanteessa saatat sättiä kaikkia lääkäreitä samanlaisiksi typeriksi pässinpäiksi, jotka lykkäävät vain reseptin kouraan ja kutsuvat jo seuraavaa sisään, eikä tietoisuuteesi tuona hetkenä tule mitään hyvää mieleen lääkäreistä. Nekin jotka aiemmin olet saattanut nähdä hyvinä lääkäreinä, näet nyt kieroilevina lääketehtaiden marionetteina. Toisessa tilanteessa saatat olla hyvinkin tyytyväinen lääkäreiden työskentelyyn, ystävällisyyteen ja yleiseen hyväntuulisuuteen vaativan leikkauksen yhteydessä ja kun kaikki muutkin toimenpiteeseen osallistuneet ammattihenkilöt hoitivat hommansa täydellisesti ja olivat ihmisinäkin erittäin mukavia, et edes haluaisi nähdä kenessäkään heissä mitään pahaa.
On kaksi asiaa mitä tässä itseasiassa yritän sanoa. Ensimmäinen on se, että mitään pysyviä käsitteitä ei ole olemassakaan. Käsitteet muodostetaan joka kerta uudelleen. Toinen asia on se, että noiden käsitteiden sisältö ammennetaan jostain tuota käsitettä suuremmasta. Jotta tuon jälkimmäisen voisi ymmärtää paremmin, selitän sen visuaalisesti kuvaillen ja hylkäämme samalla ammentamisen käsitteen.
Ajattele neulatyynyä, siis sitä mihin nuppineulat ja neulat (usein lankoineen päivineen) tökätään. Jos näet tietoisuudessasi kantokahvan ja aluslevyn, jossa on pystyssä tappeja neulatyynyn ympärillä ja niissä lankarullia, niin hylkää ne pois tästä mielikuvasta. Tarvitsemme vain neulatyynyn ja eriväriset nuppineulat. Ja jos vielä hieman tarkempia ollaan, niin olennaista ovat nuppineulat, itse neulatyynyn on vain tarkoitus pitää nuppineulat tallessa.
Ajattele tätä nuppineuloilla varustettua neulatyynyä superkäsitteen vertauskuvana. Superkäsite sisältää kaikki ne ominaisuudet ja piirteet mitä ikinä olet liittänyt johonkin sanaan. Edellähän jo huomasimme, että samaan sanaan voidaan liittää eri asioita. Kun nyt sitten jossain tilanteessa ajattelet jotain asiaa, ja täten muodostat käsitteen, niin sinä ikään kuin poimit tuosta superkäsitteestä sopivat nuppineulat toiseen neulatyynyyn ja jätät loput paikoilleen. Voi myös olla niinkin, että tiedät niin vähän jostain asiasta, että tulet kerralla käyttäneeksi kaikki nuppineulat. Tai sitten tiedät niin paljon, ettet edes pysty käyttämään niitä kaikkia kerralla, johtuen tietoisuuden kapasiteetin rajojen tulemisesta vastaan. Et esim. pysty muistamaan kaikkea kerralla, mitä liittyy johonkin suuryritykseen, kaupunkiin tai tv-sarjaan. Vain osan niistä kerrallaan. Neulatyynykäsitteen lisäksi käytän sanoista, jotka tarkoittavat useampaa asiaa, nimitystä sumea käsite, mutta neulatyynykäsite on helpompi ymmärtää visuaalisesti.
Sekin on erittäin olennaista, että välttämättä yhdessä tilanteessa ei edes tiedä / muista omaavansa joitain kyseiseen sanaan liittämiään piirteitä, kun taas toisessa tilanteessa pystyy. Eli siis itseasiassa superkäsitteessä sojottavat nuppineulat kuvaavat kaikkialla mielessäsi olevia sanan piirteitä, mutta kuten jo aiemmin tuli todettua, et pysty olemaan yhtä aikaa tietoinen kaikesta mielessäsi olevasta.
Käsite minä se varsinainen sumea käsite onkin. Mitä ikinä teetkin, tulet liittäneeksi tekijäksi jonkin jonka kuvittelet olevan itsesi. Syyllinen tähän on itseasiassa kieliopillinen.
Minä, minä, minä..
Meidät kaikki on pienestä pitäen opetettu käyttämään sellaisia persoonapronominejä kuin minä, sinä ja hän. Kun viittaamme johonkin henkilöön tuolla jossain, niin se on hän. Kun teini-iässä syytetään isin vodkapullon laimentamisesta vedellä, ettei kukaan huomaisi siitä kaadetun osa omaan pulloon, niin se olet sinä jota syytetään. Ja kun luet tätä tekstiä, niin se olin minä, joka sen kirjoitti.
Vai olinko se varmasti minä, joka sen kirjoitti? Vielä 6 tuntia sitten minä en olisi saanut aikaan tälläistä. Minä olin aivan liian sekaisin ajatuksiltani ja tunsin raskasta väsymystä, enkä varmasti olisi jaksanut kirjoittaa yhtään mitään järkeväksi myönnettävää. Tai sanotaan asian ymmärtämisen helpottamiseksi, että kun tänä aamuna luin edellisiltana tolkuttomassa humalassa kirjoittamaani tekstiä, en pystynyt tunnistamaan sitä itseni kirjoittamaksi. Tekisi oikein mieli sanoa, että varmasti se en ollut minä, joka sen kirjoitti. Pitäisikö sitten sanoa, että se oli minä2, joka sen teki? Entä jos olisin kirjoittanut samaisen tekstin astetta pienemmässä humalassa, olisiko se silloin ollut minä3 tai jokin muu muista ministäni eroava minä? Entä jos olisin kirjoittanut sen tekstin heti ensimmäisen viskilasillisen jälkeen, olisiko aikaansaatu teksti tällöin ollut niin lähellä selvää minääni, että siinä olisi niin selkeä tuttuuden tunne, etten voisi erehtyä sen olevan minun kirjoittamani?
Meillä on tapana pyöristää ilmaisuissamme käyttämämme sanat sellaisiin käsitteisiin, jotka myös kuulija ymmärtää. Esim. jos en ole varma, ymmärtääkö kuulija mitä tarkoitan karmiininpunaisella tai Pantone™ 485:lla, käytän sanaa punainen. Samoin pyöristäisin minä2:sen pelkkään minään, koska kukaan ei ymmärtäisi mitä tarkoitan.
Erilaisia persoonia
Jos tietäisit pikaisesti kerran kohtaamistasi ihmisistä enemmän, huomaisit että he ovatkin oikeasti aivan jotain muuta kuin mitä luulit. Tai itseasiassa.. Täytyykö ihmisten oikeasti olla jotain?
Vaihtamalla käytettyä analogiaa saadaan helposti aikaiseksi erilaisia ihmiskuvauksia. Voidaan esim. sanoa, että joku on kuin..
Kiwi-hedelmä. Pinnalta karhean tyly, mutta sisimmissään hellä ja rakastava ihminen.
Fraktaali. Mitä syvemmälle häneen tutustuu, sitä vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että hän ei tule koskaan muuttumaan miksikään muuksi.
Irtokarkkipussi. Sekalainen valikoima erilaisia persoonia, jotka on pitkälti harkitusti valittu.
Päivänkakkara. Välillä hän rakastaa, välillä hän vihaa.
Ikuinen uusi asiakas kierrätyskeskuksessa. Häneltä menee ikuisuus etsiä sitä mitä tarvitsee, mutta löydettyään mitä tarvitsee, löytääkin jotain uutta ja hylkää aiemman.
Split-brain
Ihmisaivojen vasenta ja oikeaa puoliskoa yhdistää suurimmaksi osaksi monta miljoonaa säiettä sisältävä aivokurkiainen (lat. corpus callosum). Aivopuoliskot ovat yhteydessä muitakin reittejä pitkin, mutta aivokurkiainen on suurin ja merkittävin niistä.
Jos aivokurkiainen halkaistaisiin aivopuoliskojen välistä, niin etteivät aivopuoliskot enää pystyisi olemaan yhteydessä toisiinsa sitä kautta, huomattaisiin yksilössä eräs hyvin hämmentävä asia. Jos yksilön nimi oli esim. Jim, niin Jimillä olisi nyt kaksi tietoisuutta. Vasen aivopuolisko synnyttää tällöin omat mielikuvansa ja kokee maailman eri tavoin kuin oikea aivopuolisko. Nämä tietoisuudet eivät myöskään pysty olemaan suoraan tietoisia siitä mitä ajatuksia toisella aivopuoliskolla syntyy.
On vaikeaa päästä eroon siitä ajatuksesta, että tietoisuus on jokin piste, jossa aistimukset ja ajatukset kohtaavat ja että sinä olisit siellä aitiopaikalla seuraamassa tapahtumia.
Tämä tietoisuus on kuvaannollisesti sanoen näyttämö, jolle mahtuu kerrallaan vain tietty määrä esiintyjiä. Näitä esiintyjiä voivat olla aistielimiltäsi välittyneet näkymät ja äänet, muististasi poimimasi matemaattinen kaava tai ihmisen kasvot, muodostumaisillaan oleva ajatus tai vaikka pikkuruinen ajatusyksikkö, jota ei voi kuvata sanoin.
Näyttämö on kuitenkin ahdas ja reunat lähellä. Toisinsanoen, et koskaan pysty olemaan yhtä aikaa tietoinen kaikesta. Vain osasta siitä kerrallaan.
Jos sinusta nyt tuntuu siltä, että olet kuullut tämän tarinan ennenkin, malta hetki. Varoitettakoon siitäkin, että tulen käyttämään hyvin minimaalisesti erilaisia käsitteitä ja pidän tiukasti kiinni siitä sisällöstä, jonka tietyille käsitteille annan (kunnes lopulta päästän niistä irti), vaikka juuri sinä saattaisitkin käsittää kirjoitetut sanat eri tavoin.
Tämä kaikki on ajatuksenjohdattelua. Ne selitykset mitä käytän pohjustuksina, edetäkseni kirjoituksessa eteenpäin, saattavat kumoutua myöhemmässä vaiheessa.
Noniin.. Tietoisuus on siis jotain joka on rajatun kokoinen, mutta se ei tarkoita sitä, että asioille olisi annettu jokin vakiokoko, joka söisi kokonaiskapasiteetista 100 aina pienen siivun ollessaan tietoisuudessa. Ei voi ajatella, että luku viisi veisi tilaa 15 yksikköä, haju tunkkainen 27 yksikköä ja kuva maisemasta 45 yksikköä.
Mielen ja tietoisuuden suhde
Kun ihmiset ilmaisevat itseään, he ammentavat sanoja mielestään, mutta saatuaan ilmaisun valmiiksi jäi heidän mieleensä vielä äärettömän monta asiaa, joita he eivät ottaneet mukaan tuohon ilmaisuun. Mutta ammentamisen käsitettä on vaarallista käyttää liiallisesti tähän analogiaan, sillä mielikuva ammentamisesta ei täsmää sen kanssa kuinka aivosi varsinaisesti hakevat / löytävät tietoa. Ammentamisella tarkoitan lähinnä kuvata mielen ja tietoisuuden koon suhdetta.
Mutta sen verran rohkenen vielä jatkaa analogiaa, että ajattelen tietoisuuden olevan kuin suppilo, joka tukkeutuu herkästi, jos sen ammentaa kerralla täyteen isoja asioita. Mitä hienompaa ainesta ja mitä vähemmän kerralla, sitä helpompi asioita on käsitellä. Isoja asioita ovat esim. jotkin käsitteet. Käsitteidenkin hienousskaala on laaja ja niiden viemä tila tietoisuudesta riippuu siitä kuinka hyvin ne on sisäistetty. Käsitteellä tarkoitan siis jostain sanasta muodostettua mielikuvaa, miellettä, joka on jokaisella ihmisellä hiukan erilainen, mutta usein pitkälti samankaltainen.
Kun sisäistät jonkin sanan käsitteeksi mieleesi, niin ei ole ketään joka pitäisi kirjaa siitä mihin se talletettiin (tai miten). Ja juuri se, ettei kukaan pidä kirjaa siitä mitä minnekin on talletettu, johtaa siihen, että sitä tulee herkästi käytettyä lähellä olevia ilmaisuja ja käsitteitä, ettei tarvitsisi lähteä erikseen etsimään niitä. Huomaa kuitenkin, että kaikki käyttämäsi ilmaisusi luodaan aina uudelleen tarjolla olevista aineksista, eikä niitä ilmaisuja ole olemassa sellaisessa kompaktissa muodossa kuin vaatekomeron perällä käyttöä odottavat kengät. Ne "kengät" luotaisiin aina uudelleen ja uudelleen, mutta mikään ei takaisi sitäkään, ettäkö nuo "kengät" olisivat samanlaiset kuin edelliset versiot.
Mainitsin ylempänä tietoisuuden tukkeutumisen. Sitä voisi verrata noiden "kenkien" valmistumisen epäonnistumiseen. Mutta hylkää tietoisuuteesi tullut mielikuva epämuodostuneista kengistä ja huomaa, että kun sinä ajattelet, niin ethän sinä oikeasti mitään kenkää valmista, vaan kengän käsitettä.
Tarkkailija
Kuka sinä olet? Oletko sinä jokin aivojesi sisällä oleva tarkkailija, joka istuu tietoisuuden reunalla katselemassa mitä tietoisuudessa tapahtuu? Siis sellainen tarkkailija, joka on tietoinen kaikesta mitä kyseisen ihmisyksilön mielessä ikinä onkaan. Ei, ethän sinä nytkään pysty siltä istumalta muistamaan kaikkea mahdollista mitä sinulle on tapahtunut ajan kuluessa. Sinun täytyy erikseen herättää nuo muistot eloon eli siis ts. saada ne tietoisuuteesi. Mutta sillä aikaa kun muistelet yhtä tapahtumaa, et pysty muistamaan muita ja kun herätät eloon jälleen uuden muiston, voit lujasti keskittymällä saada pidettyä nuo kaksi muistelmaa yhtä aikaa tietoisuudessasi. Tai niin saatat ajatella, jos et tule ajatelleeksi, että itseasiassa sinä korkeintaan näet filminpätkiä ja häilyviä kuvia, mutta et muista noilla hetkillä mitä tapahtui siinä yhdessäkin talossa siinä ja siinä huoneessa lapsuusvuosinasi (esimerkiksi). Mutta voisit muistaa, jos asiaa erikseen ajattelisit ja laskisit irti noista aiemmista kuvista.
Tietoisuuden toiminnallisuutta voisi verrata lasten leikkiin, jossa ei saanut astua maahan, mutta kaiken muun päälle sai, päästäkseen eteenpäin. Esim. astutaan jalalla ovenkahvalle, otetaan käsillä tiukka ote ovenkarmeista, siirretään toinen jalka pöydän päälle, otetaan toisella kädellä kiinni kattolaudoista, siirretään ovenkahvalla ollut jalka myös pöydän päälle ja lasketaan samalla toinenkin käsi irti karmeista, kunnes lopulta seisotaan tukevasti pöydän päällä kahden jalan turvin. Siitä sitten siirrytään puoliseisovaan asentoon keinutuoliin, jossa pysymiseen tarvitaankin jo kaikkia raajoja. Jne. Jne.
Tarkoitan sanoa, että tietoisuus on tavallaan aina kiinnittyneenä rajattuun määrään asioita.
Tietoisuuden sisältö
Kuvitellaan, että tekisit tunnin mittaisen kävelyreissun kaupungille, menisit sinne bussille ja päätyisit lopulta keilahalliin juomaan kupin kahvia, tavaten matkalla monia tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä, sekä nähden erilaisia maisemia ja tapahtumia. Jos tarkkailisimme tietoisuuttasi tuolla tunnin mittaisella ajanjaksolla, jakaen tuon ajanjakson äärimmäisen lyhyisiin ajanjaksoihin, huomaisimme, että tietoisuudessasi olisi eroavaisuuksia jopa jokaisen tuon ajanjakson viereisten tietoisuuden siivujen välillä.
Bussiin noustessasi tietoisuudessasi ovat aivan eri asiat kuin silloin kun kävelet elokuvateatterin ohi tuulen humistessa korvissa ja etsiessäsi taskustasi kännykkääsi (jos joku olisi vaikka soittanut). Kuullessasi nimeäsi huudetun, paikannat äänen tulevan kadun toiselta puolelta ja kääntäessäsi pääsi siihen suuntaan huomaat ohitse ajavan bussin. Se kaikki veikin hetken ajan koko tietoisuuden kapasiteettisi, etkä huomannut väistää perässäsi ajanutta pyöräilijää, joten hän väisti sinua. Ylität kadun ja aiot mennä juttelemaan ystävällesi, mutta juuri alkaneen jutustelun keskeyttää vahvasti viinalta haiskahtava laitapuolen miekkonen, joka kysyy kelloa. Jostain syystä vastaat hänelle kovin tylyn oloisesti ja tunnet itsesi jotenkin paremmaksi kuin hän. Tämä tuntuu myös vaikuttavan hetken ajan siihen, että käyt kiinnittämään huomiota ohikulkevien ihmisten pukeutumiseen ja tulet kokeneeksi, ettet ole itsekään erityisen hyvin pukeutunut. Takkisi ei enää tunnukaan istuvan päällesi kuten se on ennen istunut, muistat sen selkämyksen olevan rypistynyt ja hansikkaassasikin on alkava reikä. Et saa karistettua näitä tuntemuksia pois tietoisuudestasi ja tämä vaikuttaa myös ystäväsi kanssa puhumiseen. Oli nimittäin jokin asia, mistä halusit hänelle mainita, mutta eihän se tietenkään juuri nyt tule tietoisuuteesi.
Neulatyynykäsite
Mainitsin aiemmin, että käsite on mielikuva, mielle, joka on siis jokaisella ihmisellä hiukan erilainen, mutta usein pitkälti samankaltainen. Se mitä ihmiset eivät usein tule ajatelleeksi, mutta erityisesti juuri sitä ajatellessaan sen heti ymmärtävät, on se, että eri käsitteiden kirjoitusasun ollessa sama, voivat samat sanat tarkoittaa aivan eri asioita. Lääkärit käyttävät työssään instrumentteja, mutta niin käyttävät muusikotkin. Myös lääkäri ja muusikko tarkoittavat monia eri asioita, vaikka kirjoitusasu kaikilla niillä tarkoitteilla on sama. Riippuen asiayhteydestä, käsitetään sana instrumentti eri tavoin. Esim. kun sairaanhoito-oppilaitoksen käytävällä kysytään: "Mitä instrumenttia sinä soitat?", virittää sana "soitat" kuulijan kysymykseen vastaamiselle edulliseen tietoisuudentilaan. Mutta jos samalla käytävällä olisi kysytty: "Mikä on suosikki-instrumenttisi?", olisi kysymykseen vastaaja hieman hämmentynyt, koska ei voi olla täysin varma mitä kysyjä oikeastaan kysyy häneltä.
Käsite, lääkäri (esimerkki), on hyvin laaja ja hämärä. Ihmiset ymmärtävät kyllä, että lääkärit ovat erilaisia eli on sisätautilääkäriä ja naistentautien lääkäriä ja vaikkapa neurologia, mutta heti kun he ottavat ns. rennosti ja puhuvat ystäviensä kanssa miten lääkäri sitä ja lääkäri tätä, niin tilanteessa syntyvä käsite, lääkäri, on jotain aivan muuta kuin mitä käsite, lääkäri, voisi sisältää jossain toisessa yhteydessä keskusteltaessa. Tiedäthän, yhdessä tilanteessa saatat sättiä kaikkia lääkäreitä samanlaisiksi typeriksi pässinpäiksi, jotka lykkäävät vain reseptin kouraan ja kutsuvat jo seuraavaa sisään, eikä tietoisuuteesi tuona hetkenä tule mitään hyvää mieleen lääkäreistä. Nekin jotka aiemmin olet saattanut nähdä hyvinä lääkäreinä, näet nyt kieroilevina lääketehtaiden marionetteina. Toisessa tilanteessa saatat olla hyvinkin tyytyväinen lääkäreiden työskentelyyn, ystävällisyyteen ja yleiseen hyväntuulisuuteen vaativan leikkauksen yhteydessä ja kun kaikki muutkin toimenpiteeseen osallistuneet ammattihenkilöt hoitivat hommansa täydellisesti ja olivat ihmisinäkin erittäin mukavia, et edes haluaisi nähdä kenessäkään heissä mitään pahaa.
On kaksi asiaa mitä tässä itseasiassa yritän sanoa. Ensimmäinen on se, että mitään pysyviä käsitteitä ei ole olemassakaan. Käsitteet muodostetaan joka kerta uudelleen. Toinen asia on se, että noiden käsitteiden sisältö ammennetaan jostain tuota käsitettä suuremmasta. Jotta tuon jälkimmäisen voisi ymmärtää paremmin, selitän sen visuaalisesti kuvaillen ja hylkäämme samalla ammentamisen käsitteen.
Ajattele neulatyynyä, siis sitä mihin nuppineulat ja neulat (usein lankoineen päivineen) tökätään. Jos näet tietoisuudessasi kantokahvan ja aluslevyn, jossa on pystyssä tappeja neulatyynyn ympärillä ja niissä lankarullia, niin hylkää ne pois tästä mielikuvasta. Tarvitsemme vain neulatyynyn ja eriväriset nuppineulat. Ja jos vielä hieman tarkempia ollaan, niin olennaista ovat nuppineulat, itse neulatyynyn on vain tarkoitus pitää nuppineulat tallessa.
Ajattele tätä nuppineuloilla varustettua neulatyynyä superkäsitteen vertauskuvana. Superkäsite sisältää kaikki ne ominaisuudet ja piirteet mitä ikinä olet liittänyt johonkin sanaan. Edellähän jo huomasimme, että samaan sanaan voidaan liittää eri asioita. Kun nyt sitten jossain tilanteessa ajattelet jotain asiaa, ja täten muodostat käsitteen, niin sinä ikään kuin poimit tuosta superkäsitteestä sopivat nuppineulat toiseen neulatyynyyn ja jätät loput paikoilleen. Voi myös olla niinkin, että tiedät niin vähän jostain asiasta, että tulet kerralla käyttäneeksi kaikki nuppineulat. Tai sitten tiedät niin paljon, ettet edes pysty käyttämään niitä kaikkia kerralla, johtuen tietoisuuden kapasiteetin rajojen tulemisesta vastaan. Et esim. pysty muistamaan kaikkea kerralla, mitä liittyy johonkin suuryritykseen, kaupunkiin tai tv-sarjaan. Vain osan niistä kerrallaan. Neulatyynykäsitteen lisäksi käytän sanoista, jotka tarkoittavat useampaa asiaa, nimitystä sumea käsite, mutta neulatyynykäsite on helpompi ymmärtää visuaalisesti.
Sekin on erittäin olennaista, että välttämättä yhdessä tilanteessa ei edes tiedä / muista omaavansa joitain kyseiseen sanaan liittämiään piirteitä, kun taas toisessa tilanteessa pystyy. Eli siis itseasiassa superkäsitteessä sojottavat nuppineulat kuvaavat kaikkialla mielessäsi olevia sanan piirteitä, mutta kuten jo aiemmin tuli todettua, et pysty olemaan yhtä aikaa tietoinen kaikesta mielessäsi olevasta.
Käsite minä se varsinainen sumea käsite onkin. Mitä ikinä teetkin, tulet liittäneeksi tekijäksi jonkin jonka kuvittelet olevan itsesi. Syyllinen tähän on itseasiassa kieliopillinen.
Minä, minä, minä..
Meidät kaikki on pienestä pitäen opetettu käyttämään sellaisia persoonapronominejä kuin minä, sinä ja hän. Kun viittaamme johonkin henkilöön tuolla jossain, niin se on hän. Kun teini-iässä syytetään isin vodkapullon laimentamisesta vedellä, ettei kukaan huomaisi siitä kaadetun osa omaan pulloon, niin se olet sinä jota syytetään. Ja kun luet tätä tekstiä, niin se olin minä, joka sen kirjoitti.
Vai olinko se varmasti minä, joka sen kirjoitti? Vielä 6 tuntia sitten minä en olisi saanut aikaan tälläistä. Minä olin aivan liian sekaisin ajatuksiltani ja tunsin raskasta väsymystä, enkä varmasti olisi jaksanut kirjoittaa yhtään mitään järkeväksi myönnettävää. Tai sanotaan asian ymmärtämisen helpottamiseksi, että kun tänä aamuna luin edellisiltana tolkuttomassa humalassa kirjoittamaani tekstiä, en pystynyt tunnistamaan sitä itseni kirjoittamaksi. Tekisi oikein mieli sanoa, että varmasti se en ollut minä, joka sen kirjoitti. Pitäisikö sitten sanoa, että se oli minä2, joka sen teki? Entä jos olisin kirjoittanut samaisen tekstin astetta pienemmässä humalassa, olisiko se silloin ollut minä3 tai jokin muu muista ministäni eroava minä? Entä jos olisin kirjoittanut sen tekstin heti ensimmäisen viskilasillisen jälkeen, olisiko aikaansaatu teksti tällöin ollut niin lähellä selvää minääni, että siinä olisi niin selkeä tuttuuden tunne, etten voisi erehtyä sen olevan minun kirjoittamani?
Meillä on tapana pyöristää ilmaisuissamme käyttämämme sanat sellaisiin käsitteisiin, jotka myös kuulija ymmärtää. Esim. jos en ole varma, ymmärtääkö kuulija mitä tarkoitan karmiininpunaisella tai Pantone™ 485:lla, käytän sanaa punainen. Samoin pyöristäisin minä2:sen pelkkään minään, koska kukaan ei ymmärtäisi mitä tarkoitan.
Erilaisia persoonia
Jos tietäisit pikaisesti kerran kohtaamistasi ihmisistä enemmän, huomaisit että he ovatkin oikeasti aivan jotain muuta kuin mitä luulit. Tai itseasiassa.. Täytyykö ihmisten oikeasti olla jotain?
Vaihtamalla käytettyä analogiaa saadaan helposti aikaiseksi erilaisia ihmiskuvauksia. Voidaan esim. sanoa, että joku on kuin..
Kiwi-hedelmä. Pinnalta karhean tyly, mutta sisimmissään hellä ja rakastava ihminen.
Fraktaali. Mitä syvemmälle häneen tutustuu, sitä vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että hän ei tule koskaan muuttumaan miksikään muuksi.
Irtokarkkipussi. Sekalainen valikoima erilaisia persoonia, jotka on pitkälti harkitusti valittu.
Päivänkakkara. Välillä hän rakastaa, välillä hän vihaa.
Ikuinen uusi asiakas kierrätyskeskuksessa. Häneltä menee ikuisuus etsiä sitä mitä tarvitsee, mutta löydettyään mitä tarvitsee, löytääkin jotain uutta ja hylkää aiemman.
Split-brain
Ihmisaivojen vasenta ja oikeaa puoliskoa yhdistää suurimmaksi osaksi monta miljoonaa säiettä sisältävä aivokurkiainen (lat. corpus callosum). Aivopuoliskot ovat yhteydessä muitakin reittejä pitkin, mutta aivokurkiainen on suurin ja merkittävin niistä.
Jos aivokurkiainen halkaistaisiin aivopuoliskojen välistä, niin etteivät aivopuoliskot enää pystyisi olemaan yhteydessä toisiinsa sitä kautta, huomattaisiin yksilössä eräs hyvin hämmentävä asia. Jos yksilön nimi oli esim. Jim, niin Jimillä olisi nyt kaksi tietoisuutta. Vasen aivopuolisko synnyttää tällöin omat mielikuvansa ja kokee maailman eri tavoin kuin oikea aivopuolisko. Nämä tietoisuudet eivät myöskään pysty olemaan suoraan tietoisia siitä mitä ajatuksia toisella aivopuoliskolla syntyy.