
Minusta kyseisen ministerin puhe sisälsi sinänsä hyvät perustelut lasten ja nuorten netinkäyttötapojen kuvailujen muodossa. Se mikä itseä jäi asiassa erityisesti mietityttämään oli se, kuinka kepeästi puheessa siirryttiin keskustelufoorumeiden valvonnan ja nettioperaattorin toteuttaman valvonnan välillä, aivan kuin ne olisivat synonyymejä. Ellei hän sitten sitten tarkoittanut nettioperaattorilla webhosting-palveluja tarjoavaa tahoa, jonkin suuremman tahon kuten Elisan tai Soneran sijaan? Ainakin sellainen vaikutelma puheesta jäi.
Toki on totta, että jos vain on jo aiemmin otettu käyttöön jotain internetin valvontaan tarkoitettuja toimenpiteitä, niin niihin tullaan tulevaisuudessa viittaamaan, kun halutaan lisää valvontaa. Tässä mielessä tämänkaltainen valvonta olisi yksi askel pedon kitaa kohti.
Tai voi asiaa niinkin ajatella, että kun ensin tehdään suuri joukko pieniä askelia, jotka eivät sellaisenaan, eivätkä edes yhdessä vaikuta aivan kamalilta vaihtoehdoilta, niin sitten kun lopulta otetaan ne viimeiset askeleet, niin sitten vihdoin paljastuu taustalla olevan suunnitelma. Mikä se sitten olisikaan.
Siltikin, en itse karsastaisi tuon ehdotuksen henkeä sinänsä, eikä tuo puheen sisältö vaikuttanut sellaiseltakaan, että kaikki — siis KAIKKI — ne nettifoorumit tai sivustot, joille ei olisi määritelty valvojaa, suljettaisiin.
Ministeri viittasi puheessaan yritysten imagoihin ja niiden tarjoamien palvelujen yhteiskunnallisia arvoja noudattaviin linjoihin pyrkimiseen. Jos johonkin lasten ja nuorten suosimaan nettifoorumiin tai nettiyhteisöön asetettaisiin passiivisia privaattifoorumitkin näkeviä tarkkailijoita, niin ainakin näin aikuisena se on helpompaa sanoa, että "ei se mua ainakaan haittaa", jos tarkoituksena on estää lasten altistuminen esim. mainitulle groomingille ja sitä kautta heidän hyväksikäyttöönsä.
Koska kyse on siis sisäasiainministeriön nostattamasta Suomea koskevasta asiasta, en viitsi mainitsemista enempää korostaa sitä, että "internet on niin kovin laaja ja lapset/nuoret osaavat tuota englantiakin jo suht hyvin ja että kyllähän niitä foorumeita netissä riittää ja blaa blaa.." Tai että: "tämän lain pitäisi olla koko maailman kattava, jotta siinä olisi oikeasti järkeä, sillä pelkästään suomalaisen yrityksen, suomalaisilla palvelimille toimivien foorumien tarkkailu ei ole riittävän kattavaa".
Kyllähän se varmaan jonkinlaisena sisäänheittovalttina toimii, jos firma pystyy jo omalla itsesääntelylläkin osoittamaan kuinka turvallinen kohtauspaikka heillä on tarjolla.
Itseasiassa.. kumpi on pahempi: se että foorumien valvojina on ilmaistyötä tekeviä valvojia - jouden joukossa saattaa olla nimellisen rekrytointiprosessin läpipäässeitä susia — vai valtion hyväksymiä, standartisoidun rekrytointiprosessin läpäisseitä, sertifikoimia, palkattuja valvojia? Kirjoitin kiusallani tuon jälkimmäisen tuohon muotoon.
Internetoperaattoritasoinen valvonta onkin jo monimutkaisempi juttu. "Jaahas, siinä ne oletetun pedofiilin bitit taas sujahtivat reitittimemme läpi. Eiköhän lähdetä perään.."