2. Pohdi Descartesin ihmiskäsitystä.

Pujahdan tähän mietintään sisään Descartesin "animaaliset henget" -teorian kohdilta. Oli ymmärrettävää, että 1600-luvun taitteessa tieteellistä tutkimustyötä edesauttavien instrumenttien kehitys rajoitti ihmisoliosta tehtäviä päätelmiä. Täten Descarteskin joutui noudattamaan omia sääntöjään eli "ajattelemaan mahdollisimman tietoisesti ja käyttämään järkeään". Descartesin pyrkimykseen kehittää sellainen filosofinen käsitejärjestelmä, jossa ei olisi enää mitään epäilemistä, sisältyi luonnollisesti myös ajatteleva ihminen.

Nykypäivän perspektiivistä katsoen saattaa huomata, että ruumiin ja mielen käsitteiden välisten yhteyksien toisiinsa sovittaminen ei varmastikaan aina ole ollut aivan mutkatonta. Tunteiden sovittaminen kuvaan mukaan tunteiden selittäminen ruumiin ja mielen käsitteiden avulla on myös tuottanut kosolti hankaluuksia, varsinkin johtuen juuri tuolloisen tieteen riittämättömästä kehittymättömyydestä. Toisaalta, ei se tiede vielä tämä päivänäkään — 400 vuotta myöhemmin — ole selittänyt ihmistä aivan totaalisesti.

Vaikka Descartesin mielestä ihmisen tuli elää järjenkäyttöä säästelemättä, hän piti silti tunteita asioina, joista oli löydettävissä "koko elämän makeus ja ilo". Tunteet ovat jotain, jotka ovat enemmän ruumiillisia tuntemuksia kuin ajatuksellisia, eivätkä ne ole täysin mielen kontrollissa. Hän ei olettanut, että "järki voisi löytää elämälle luontaisia tarkoituksia tai päämääriä", mutta järkeä käyttämällä hän "joutuu selvittämään itselleen, miten hänen olisi paras elää". Tosin, kuten moni muukin filosofia lienee oivaltanut, ei järkikään ole aina samankaltaisesti käytettävissä, vaan ruumiin tila vaikuttaa siihen miten kyvykäs kulloinkin on järkeilemään. Kokonaisuutena, Descartes piti sitä kokonaisuutta, johon ruumis ja mieli kuuluvat, ihmisenä ja persoonanan.

Descartesin mukaan ajatteleva oleva eli mieli saa ulkoisesta todellisuudesta tietoa ulottuvaiseen olevaan kuuluvien aistiensa kautta, jossa kuvaan astuvat mukaan juurikin ne "animaaliset henget". Saatan kuvitella Descartesin työpöytänsä äärellä piirtelemässä viivoja, jotka kuvaavat sitä miten aistitieto päätyy tietoisen mielen käyttöön. Jossain kohdin ensimmäisiä versioita on varmastikin ollut pilven kuva, johon tulee viiva ja josta lähtee viiva, ja jonka tarkoitus on toimia väliaikaisena tiedon konvertterin symbolina. Mieltä ja tietoisuutta ei kieltämättä ole helppo selittää. Kartesiolaisessa teatterissakin on se ongelma, että tietoisuuden näyttämöä seuraamassa pitäisi olla seuraamassa joku, jonka tietoista mieltä pitäisi olla seuraamassa joku, ja jonka tietoista mieltä.. etc. ad infinitum.

Descartes väitti mietiskelyissään, että ulkoisista tosiasioista saamamme havainnot voivat olla itse asiassa epävarmempia kuin sisäiset tosiasiat. "Jopa uskomuksesi, että olet lukemassa tätä tekstiä, voisi periaatteessa olla harhaa."